Kävimme taas elokuun alussa perinteisellä kalareissulla Könkämäenolla, Käsivarressa. Tänä vuonna reissu oli mieleenpainuva - ei niinkään suurten harjusten vuoksi - vaan tunturisopuleiden (Lemmus lemmus) paljouden takia. Vaelluksestahan oli kuultu huhuja jo pitkään, mutta oli se mukava nähdä myös omin silmin. Parinkymmenen vuoden ramppaamisella kun ei moista ole tuolla vielä kohdalle aiemmin osunut. Menomatkalla ensimmäiset "liiskat" hoksattiin jossain Kolarin paikkeilla ja ylemmäs ajettaessa raatojen määrä tiellä kasvoi. Illan tullen jokirannassa alkoi kuulua vikinää sieltä ja täältä, ja kohta ensimmäiset sopulit jo "loikkasivat" uiden joen yli Ruotsiin. Uimareitä näkyi läpi illan, ehkä parikymmentä yhteensä, ja vain yksi elukka ui Suomeen päin. Koskien välissä ...
Odotettu Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen (PPLY) jäsenlehti Aureola ilmestyi jälleen! Toukokuussa sain päätökseen lehden taittourakan ja pian painosta putkahti tuhdimpi 226 sivuinen teos PPLY:n linnustosta. Lehti sisältää vajaa 20 laadukasta juttua: mm. juttua kultasirkusta sekä Aureolan kansikuvapiirtäjästä Kostetin Jarista, lintuvuosikatsauksen 1997-1998, ARK-katsauksen 2006-2009, katsauksen PPLY:n linnustoon vuonna 2073 sekä Kuusamon lintukerhon esittelyn ja paljon muuta. Minun tehtäviini lehden teossa kuului jälleen julkaisun ulkoasun suunnittelu sekä taitto. Tällä kertaa lehteä uudistettiin kokonaan kaksipalstaiseksi ja samalla myös muu leiska koki pieniä päivityksiä. Juttujen kuvituksesta ja kirjoituksesta vastasivat pääosin yhdistyksen jäsenet. Kansikuvan piirsi jälleen Jari Kostet. Minä osallistuin jälleen myös vuosikirjan kuvittamiseen sekä grafiikan tekoon. Tämä ...
Viitatiainen (Parus palustris) on hyvin hömötiaisen oloinen, mutta eroaa tästä kuitenkin mm. kiiltävänmustan kalotin, ruskeamman selän ja kapeamman kurkkulappunsa vuoksi. "Vitin" siivelle ei myöskään muodostu hömppämäistä vaaleaa paneelia ja hyvin nähtynä linnun nokan tyvellä on tyypillisesti pieni vaalea laikku. Lisäksi linnun habitus on kiltimpi ja pyöreämpi kuin hömötiaisella. Viitatiaisen äänet eroavat huomattavasti hömötiaisesta ja lintu onkin helppo poimia tiaisparvista äänen avulla. Viitatiainen oli ennen syyskuun loppua 2010 Suomessa ensiluokan harvinaisuus, mistä oli aiempia havaintoja vain noin 40 (www.tarsiger.com). Laji pesii kuitenkin yleisenä Suomen lähialueilla mm. Virossa, Venäjän länsiosissa ja Ruotsissa esim. heti Tukholman eteläpuolella. Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen alueellakaan lajia ei oltu ...
Sain vihdoinkin tehtyä viime kesän Martinselkosen karhukuvausreissusta pitkään suunnittelemani kuvakirjan "Yö karhukojussa". Halusin taittaa kirjan InDesignilla, jotta siitä jäisi itselle myös sähköinen versio. Tämän vuoksi tilasin kirjan taas Docendon Kuvatkirjaksi.fi -palvelusta, koska täällä tuo mahdollisuus oli käytettävissä. Olin jo aiemmin vakuuttunut palvelun laadusta, koska tilasin sieltä noin vuosi sitten vastaavan kuvakirjan Intian kuvausreissun päätteeksi. Kuvakirjan malliksi valitsin saman A4 -koon vaakamallin Select- kuvakirjasta, omalla erillisellä kansipaperilla, kuin aiemminkin Intian kuvakirjan osalta. Karhukirjan sivumääräksi tuli 48, jolloin ohuessa kirjassa vielä aukeaman ylittävätkin kuvat näyttävät hyvältä. Intian kuvakirjasta poiketen nyt kirjan kansipaperia ei ollut liimattu kiinni kanteen, mikä parantaa sen käytettävyyttä ja kestävyyttä ...
Keräsin alle pienen setin omasta mielestäni vuoden 2010 parhaimmista kuvistani. Kuvat eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä, koska sellaista en pysty tekemään. Saapa nähdä mitä se vuosi 2011 tuo tullessaan - siitä saatte lukea täältä aina aika ajoin täältä blogistani.
Odotettu Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen (PPLY) jäsenlehti Aureola ilmestyi jälleen! Lokakuussa sain päätökseen lehden taittourakan ja pian painosta putkahti tuhti 177 sivuinen teos PPLY:n linnustosta. Lehti sisältää 21 laadukasta juttua: mm. lajitutkimuksia ja yhteenvetoja, alueen lintuvuosikatsauksen 2003, alueelle uusien lintulajien esittelyjä, Muhoksen lintuharrastajien esittelyn, katsauksen entisajan lintuharrastukseen sekä muistokirjoituksia PPLY:n merkittävistä lintuharrastajista. Lisäksi vuosikirjassa kerrotaan ajankohtaista yhdistysasiaa ja julkaistaan yhdistyksen uudet säännöt. Minun tehtäviini lehden teossa kuului jälleen julkaisun ulkoasun suunnittelu sekä taitto. Juttujen kuvituksesta ja kirjoituksesta vastasivat pääosin yhdistyksen jäsenet. Kansikuvan piirsi jälleen Jari Kostet. Minä osallistuin myös vuosikirjan kuvittamiseen. Tämä oli kolmas taittamani Aureola. Aiemmin olen taittanut mm. Aureola 2004:sen. Tällä ...
Heinäkuun lopussa oli vuorossa kuvata kavereiden häät Kalajoella. Kesäkuun keikasta poiketen nyt sää oli mitä mainioin ja mahdollisti kunnollisten potrettien ottamisen ulkosalla, sekä myös juhlapaikalla ulkona olon pitkälle yöhön saakka. Potretit onnistuivat mielestäni taas erinomaisesti, koska nyt oli mahdollisuus kuvata Hiekkasärkkien laidalla meren rannassa sekä hienossa miljöössä Rahjan Juusolanmäen juhlapaikan vanhojen rakennusten kupeessa. Loppuillan kruunasi ehdottomasti vuoden komein auringonlasku. Alla pieni setti päivän kuvista.
Minä pidin elokuun aikana ihka ensimmäisen valokuvanäyttelyni. Näyttely oli Oulun kaupungin UBI-katugalleriassa eli kuvia pystyi katsomaan Oulun keskustassa sijaitsevilta UBI-näytöiltä. Näyttely ei siis ollut mitenkään perinteisessä muodossa seinillä roikkuva vaan se oli rakennettu html-pohjalle suurilta television tyylisiltä kosketusnäytöiltä näytöiltä katseltavaksi. Näyttelyn nimi oli "Lumoava saaristo - vuosi Krunnien saaristossa" eli kokosin näyttelyn reilun parin viime vuoden aikana Perämeren ulkosaaristossa ottamistani kuvista. Olen liikkunut tuolla alueella toukokuun alun talvisista keleistä aina lokakuun alkupäiville saakka, jolloin syksy on jo ollut todella pitkällä. Koitin siis koota näyttelyn vuodenkiertoa myötäillen ja siten, että se sisältäisi saariston tunnusomaista lajistoa ja vuodenaikoihin olennaisesti kuuluvia elementtejä. Kuvamateriaalia olikin ...
