Blogiarkisto 'linnut'

Kaijonlahden sorsia

Kävin vappupäivänä pikaisella kuvausreissulla tuossa "alakerrassa" eli Oulun Kuivasjärven Kaijonlahdella, mistä löytyi tällä kertaa kameran eteen juhlapukuisia haapanoita ja sinisorsia. Pullasorsiahan nämä ovat, mutta saimpahan silti molemmista lajeista parhaat lajikuvani tähän mennessä. Varsinkin haapanoille tuli kiva tausta, kun vastarannan ruskea pajupusikko kuvastui veteen.

Isokäpylintu

Isokäpylintu (Loxia pytyopsittacus) kävi Raahessa soramontulla hakemassa kiviä ja patsasteli hyvin kesysti sorakasan päällä, kun lintua lähestyi hitaasti ryömien. Pääsin hienosti kuvaamaan tätä pohjolan papukaijaa, mutta harmittavasti kovassa keskipäivän auringossa.

Kevätmuuttoa

Lintujen kevätmuutto on sykähdyttävä tapahtuma! Jokakeväinen ilmiö on lintuharrastajalle ja -kuvaajalle vuoden kiireisintä aikaa, jolloin maastossa on pyrittävä olemaan mahdollisimman paljon. Varsinkin suurempien lintujen, kuten esimerkiksi hanhien, joutsenten sekä petolintujen ja kahlaajien muutto on kevään parhainta antia. Ohessa muutama muuttokuva tältä keväältä Raahesta.

Käpylintuja

Maastossa on nyt paljon käpylintuja. Ainakin täällä Pohjois-Pohjanmaalla tuntuu, että aina kun menee metsään, niin kuulee niiden kilkuttavaa ääntelyä jostain. Näyttäähän ainakin kuusen käpysatokin todella erinomaiselta. Kävimme maaliskuun lopuilla hiihtämässä Litokairan reunamilla, missä käpylinnut olivat selvästi yleisimpiä lintuja - eihän toki talvisesta metsä- ja suoerämaasta kovin montaa muuta lajia voi löytääkään. Mutta olisipa ollut hiljaista ilman käpylintuja, joita lauleskeli useampia jokaisessa alueen metsäsaarekkeessa. Papinpalontien varrella lintuja oli myös runsaasti tiellä etsimässä suoloja autoista pudonneista jääkönteistä. Arvioin reissun kokonaismääräksi karkeasti ottaen noin 90 lintua, joista pikkukäpylinnun ja isokäpylinnun suhde oli 2:1. Alla muutamia kuvia tiellä suoloja hakevista linnuista. Laulavat linnut olivat huomattavasti arempia ...

Viitatiainen

Viitatiainen (Parus palustris) on hyvin hömötiaisen oloinen, mutta eroaa tästä kuitenkin mm. kiiltävänmustan kalotin, ruskeamman selän ja kapeamman kurkkulappunsa vuoksi. "Vitin" siivelle ei myöskään muodostu hömppämäistä vaaleaa paneelia ja hyvin nähtynä linnun nokan tyvellä on tyypillisesti pieni vaalea laikku. Lisäksi linnun habitus on kiltimpi ja pyöreämpi kuin hömötiaisella. Viitatiaisen äänet eroavat huomattavasti hömötiaisesta ja lintu onkin helppo poimia tiaisparvista äänen avulla. Viitatiainen oli ennen syyskuun loppua 2010 Suomessa ensiluokan harvinaisuus, mistä oli aiempia havaintoja vain noin 40 (www.tarsiger.com). Laji pesii kuitenkin yleisenä Suomen lähialueilla mm. Virossa, Venäjän länsiosissa ja Ruotsissa esim. heti Tukholman eteläpuolella. Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen alueellakaan lajia ei oltu ...

Lakeuden ukuli

Maaliskuun puolivälissä kävin muiden asioiden ohessa tuolla Pohjanmaan suunnalla, mistä ei ollutkaan enää pitkä matka Kauhavalle, missä tunturipöllö oli oleskellut jo hetken aikaa hyvin kuvattavissa. Alunperin lintu löydettiin jo joulukuun alussa, mutta vasta maaliskuussa se antautui kunnolla kuvaajille. Lintu olikin todella peloton päästäen kuvaajat hyvinkin lähelle. Lintu oli myös hyväkuntoinen, koska sen oli nähty saavan saalista ja mm. ajavan jänistä takaa. Kauhavan reissulle sattuikin todella komea kevätpäivä. Lintu löytyi pian lakeuden keskeltä, Ylikankaantien päästä, Lapuanjoen rantamilta. Karautimme autolla peltotien poikki joen rantapenkalle, ja hankiaiskelin turvin pääsin lähestymään lintua pitkin peltoja. Se ei pahemmin välittänyt ihmisten liikkeistä - lienee aito Siperian asukki. ...

Vuoden 2010 parhaimmistoa

Keräsin alle pienen setin omasta mielestäni vuoden 2010 parhaimmista kuvistani. Kuvat eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä, koska sellaista en pysty tekemään. Saapa nähdä mitä se vuosi 2011 tuo tullessaan - siitä saatte lukea täältä aina aika ajoin täältä blogistani.

Tilhi

Tilhi (Bombycilla garrulus) - tai oululaisittain tilihi on yksi syksyn näkyvimmistä ja kuuluvimmista linnuista. Hyvinä pihlajanmarjavuosina lintuja riittää kaikkialle ainakin täällä Oulun seudulla. Huonompana marjavuonna linnut muuttavat huomattavasti näkymättömämmin ja ohittavat seudun huomaamatta. Tänä vuonna pihlajat notkuivat marjoja alkusyksystä todella runsaina. Tilhiäkin on riittänyt sen mukaisesti - jopa useampien tuhansien lintujen parvista on kuultu huhuja. Täällä Kaijohjarjussa lintuja on ollut viime päiviin saakka todella runsaasti, toistatuhatta lintua hyörii pihlajien kimpussa päivittäin. Tosin nyt pihlajat alkavat olla jo aika tyhjillään ja linnut siirtyvät eteenpäin. Kävin tuossa yhtenä aurinkoisena syysmyrskypäivänä kuvaamassa lähiseudun tilhiä. Ihan kivasti niitä kameran eteen riitti, mutta lentokuvat eivät onnistuneet ...