Kesäkuun alkupuoliskolla kävin kuvaamassa kaverin häät Ristijärvellä. Sää oli tällä kertaa sateinen ja välillä vettä tuli todella paljon - tämä teki kuvaamisesta aika haastavaa, koska ylimääräistä valoa ei juuri liiemmälti ollut. Lisäksi kamerakin sai kosteudesta tarpeekseen ja heittäytyi hankalaksi, mutta onneksi tästä draamasta selvittiin vain akkujen pois käyttämisellä. Varakamerakin olisi kyllä ollut mukana. Potrettikuvatkin saatiin onnistumaan hienossa miljöössä, kun assareita oli tarpeeksi. Alla pieni setti päivän kuvista.
Kesällä 2009 pääsin kuvaamaan yhdet sukulaisen häät. Hääkuvaus ei ollut minulle entuudestaan tuttua, joten jouduin toimimaan enimmäkseen oman tilannetajun sekä internetin lukuisien ohjeiden pohjalta. Jälki oli mielestäni ihan kohtuullista ensikertalaiselle. Kokosin tähän alle muutamia parhaimmiksi katsomiani kuvia. Kesälle 2010 onkin sitten jo parit hääkuvauskeikat sovittuna...
Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen (PPLY) yhdistysesite on päivitetty. Vanha esite olikin jo aikansa elänyt niin ulkoasun kuin sisällönkin suhteen. Yhdistysesitteen idea on siis markkinoida lintuharrastusta ja yhdistystä linnuista kiinnostuneille ihmisille, jotka eivät vielä ole yhdistyksen jäseniä. Minun työpanokseni esitteen päivityksessä oli sen suunnittelu, taitto, yhdistyksen kartan teko sekä kuvien toimitus. Mainion lapinpöllön kuvan esitteen kanteen antoi Jari Peltomäki. Lataa yhdistysesite täältä (pdf; 2,21 Mb)
Kokosin alle pienen, satunnaisessa järjestyksessä olevan, näytteen vuoden 2009 parhaimmista kuvistani. Koitin saada settiin mukaan niin lintu-, maisema-, kasvi- kuin hyönteiskuviakin. Aika paljon kuvista on otettu työhommissa Iin Ulkokrunnissa, mutta onpa useat ruudut syntyneet ihan tässä "takapihallakin".
Teinpä sitten jälleen uudet kotisivut. Monennetkohan nämä lienee - sitä en tiedä. Joka tapauksessa muutos on päivitettävyyden kannalta parempaan suuntaan, koska uudet sivut rakentuvat WordPressin pohjalle.Vanhat sivut oli rakennettu HTML-kielellä, minkä kanssa pelaaminen alkoi jo hieman turhauttamaan. Myös sivujen visuaalinen ilme koki uudistuksen - toivottavasti sekin parempaan suuntaan. Uudistuksen myötä sivujen päivitystahti saattaa jopa kiihtyä, koska nyt se on entistä helpompaa. Sivujen sisältö koki myös pienen muutoksen, koska tein sivustosta enemmän kuvablogin kaltaisen. Näillä sivuilla tulen tulevaisuudessa esittelemään tuoretta kuvamateriaalia aina kuvausreissujen päätteeeksi, joten kannattaa pysyä sivuilla. Palautetta sivujen sisällöstä, ulkoasusta ja toimivuudesta saa mielelään lähettää sähköpostilla.
Vihdoinkin sain postista taannoisen Intian reissun kuvakirjan! Vajaa pari viikkoahan tuota joutui jo odottamaankin. Tein kirjan Kuvatkirjaksi.fi- palvelun avulla, koska halusin taittaa kirjan tutulla Adoben InDesign- ohjelmalla ja halusin siitä itselle myös pdf-version. Kyseinen pulju lienee ainoa kotimainen firma, missä pdf:n painattaminen on tällä hetkellä mahdollista. Kuvakirjojen hinnat tuolla ovat aika korkeita, mutta minulla oli käytettävissä 25% alennuslipare. Kirjan tein Select- mallilla ja A4-vaaka -kokoisena. Kirjassa on kova nahkakansi, minkä päälle on liimattu erillinen kansipaperi. Sivumääräksi tuli ko. mallin maksimi eli 120 sivua. Vaikka en erityisemmin pidäkkään kuvakirjoissa tuosta A4-koosta olivat muut mahdolliset vaihtoehdot pois suljettuja pienemmän sivumäärän tai tuplahinnan takia. Sivumäärä ...
Kauan odotettu Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen (PPLY) jäsenlehti Aureola ilmestyi vihdoinkin! Tammikuun alussa sain päätökseen lehden taittourakan ja pian painosta putkahti tuhti 188 sivuinen teos PPLY:n linnustosta. Lehti sisältää 21 laadukasta juttua, mm. lajitutkimuksia ja yhteenvetoja, alueen linnustokatsauksen vuodelta 2002, alueelle uusien lintulajien esittelyjä, uuden lintutornin esittelyn, katsauksia entisajan lintuharrastukseen, retkikertomuksen Euroopan katolta sekä ajankohtaista suojelu- ja tutkimusasiaa. Minun tehtäviini lehden teossa kuului julkaisun ulkoasun suunnittelu sekä taitto. Juttujen kuvituksesta ja kirjoituksesta vastasivat pääosin yhdistyksen jäsenet. Kansikuvan piirsi Jari Kostet. Minä osallistuin myös vuosikirjan kuvittamiseen. Aiemmin olen taittanut myös Aureola 2003:sen. Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry. Tilaa Aureola
Minulta pyydettiin joulukuussa yhtä kotisivuiltani löytyvää tilhikuvaa BirdLife Internationalin Euroopan jaoston joulukorttiin. Joulukortin myötä kuva levisi aika laajalle eri eurooppalaisten BirdLife -järjestöjen sekä niiden jäsenyhdistysten sähköposteihin hyvän joulun toivotuksena. Erityisesti italialaisia kuvan lumisilla pihlajanmarjoilla ruokaileva tilhi miellytti tunnelmallaan.
