Viirusirkkalintu!

Viirusirkkalintu!

posted in: kuvablogi, linnut, uutiset | 0

Tiistaina 8.7.2014 palailin lepakkoselvitysyön jälkeen Haapajärveltä kohti kotia. Työyön jälkeen puhti oli vähissä, mutta ajattelin kuitenkin pysähdellä matkalla muutamissa kohdin, kuten aiemmillakin paluureissuilla kesän aikana oli tapana ollut. Olihan aiemmilla reissuilla löytynyt jo monenlaista paikallisesti parempaa yölaulajaa mm. viitasirkkalinnun, pensassirkkalinnun, luhtakerttusen sekä useampia viitakerttusia ja ruisrääkkiä.

Helteisen päivän jälkeinen yö oli todella komea, lämmin ja täysin tyyni. Heti kotimatkan alussa Haapajärven Jokelassa tärppäsi, kun kuulin autoon ruisrääkän jo vauhdissa. Pysähdyin ja totesin, että paikalla on kolme ruisrääkkää ihan pienellä alueella sekä joku Locustella! Kolme rääkkää samassa pisteessä on näillä leveyksillä todella harvinaista. Sirisijäkin kuullosti alun pikaisen pensassirkkelimäärityksen jälkeen erilaiselta – korkeammalta ja heleämmältä. Palasin hieman takaisinpäin ja ajoin pellonreunustietä lähemmäs laulajaa. Lintu löytyikin pian niitetyn heinäpellon reunusojasta melko läheltä kuivuneen horsman latvasta. Totesin linnun heti VIIRUSIRKKALINNUKSI (Locustella lanceolata)! Lähestyin lintua varovasti hiipien kameran ja jalustan kanssa, ja lintu oli onneksi erittäin yhteistyökykyinen eikä välittänytkään mitään, vaikka pääsin melko lähelle dokumentoimaan tuon harvinaisen laulajan. Alla muutamat kuvat ja videota linnusta (laittakaapa video HD-tasolle).

Tämä oli Keski-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen kolmas viirusirkkalintu, mutta ensimmäinen sitten vuoden 2000. Tänä vuonna Suomessa oli havaittu kuusi yksilöä ennen tätä. Toivottavasti tuo pysyy paikalla vielä tovin!

Eipä tämän jälkeen väsyttänyt lainkaan ajella kotia!