Odotettu Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen (PPLY) jäsenlehti Aureola ilmestyi jälleen! Nythän tämä alkaa olla enemmän säännöllistä kuin epäsäännöllistä. Helmikuun alkupuolella sain päätökseen lehden taittourakan ja pian painosta putkahtaa 167 sivuinen teos PPLY:n linnustosta. Lehti sisältää vajaat 20 laadukasta juttua: mm. laulujoutsenesta, Pyhännän suolinnustokartoituksista, havaintokatsauksen vuodelta 2004 sekä tuoreen ARK-katsauksen vuodelta 2010 ja paljon muuta. Tämä lehti onkin laulujoutsenen teemanumero, Oulussa aiemmin pidetyn joutsenseminaarin mukaisesti.
Minun tehtäviini lehden teossa kuului jälleen julkaisun ulkoasun suunnittelu sekä taitto. Juttujen kuvituksesta ja kirjoituksesta vastasivat pääosin yhdistyksen jäsenet. Kansikuvan piirsi jälleen Jari Kostet. Minä osallistuin myös vuosikirjan kuvittamiseen sekä grafiikan (karttat, kuvaajat) tekoon.
Tämä oli jo viides taittamani Aureola. Edellisten tavoin, lehdestä tehtiin myös sähköinen versio, jonka saa tilattua yhdistyksen jäsensihteeriltä.