Autiotalossa

16.6.2017 | kuvablogi

Monesti olen katsellut autiotaloja “sillä silmällä”, mutta vielä en ole koskaan pysähtynyt sellaisen kohdalla kuvaamaan. Oulaisissa kävelin puolivahingossa yhden autiotalon pihaan työhommissa, enkä voinut tällä kertaa vastustaa kiusausta kurkistaa vahvasti entisaikaa henkivän talon sisään.

Uutta kuvablogissa

Lumo Light Festival Oulu

Lumo Light Festival Oulu

Lumo Light Festival Oulu on muodostunut viime vuosina erittäin suosituksi alkutalven tapahtumaksi Oulussa. Yhdistäähän tapahtuma uudelta tuoksahtavaa taidetta ja valoa syksyn pimeimpään hetkeen. Vuosien saatossa tapahtumassa on nähty monenlaisia hienoja teoksia, jotka...

Arktisen rannikon kuvia -valokuvanäyttely

Arktisen rannikon kuvia -valokuvanäyttely

Lauantaina 27.11.2021 avautui Kalajoella Kohtaamispaikka Loiston Galleria Loistossa ensimmäinen valokuvanäyttelyni. Näyttelyn nimi on Arktisen rannikon kuvia ja teema esittelee Kalajoen rantojen vähemmän tunnettua vuodenaikaa. Näyttely on esillä huhtikuun 2022 loppuun...

Kalajoen maastopalo

Kalajoen maastopalo

Kalajoen Raution kylän läheisyydessä koettiin heinäkuun lopussa valtavan suuri maastopalo. Kyseessä oli yksi viime vuosikymmenien suurimmista maastopaloista koko Suomessa. Yhteensä metsää ehti pala reilusti yli 300 hehtaaria, ennenkuin palo saatiin hallintaan....