Maristonpakat on Kalajoen keskustan lounaispuolelle ja Hiekkasärkkien pohjoispuolelle sijoittuva melko luonnontilainen metsäalue, jossa kulkee monipuolinen liikuntareitistö. Alueen nähtävyyksiä ovat mm. valoisat harjumänniköt ja avoin hiekkainen dyyninlaide, jossa männyt ovat kasvattaneet massiivisenkomeita juurakkoja. Alue sopii hyvin päiväretkeilyyn, ja aivan Maristonpakkojen kupeessa on Vihaslahden alue, jossa on lintutorni, makkaranpaistopaikka sekä muita retkeilyrakenteita. Vihaslahdelta lähtee Hiekkasärkkien suuntaan toinen hieno ulkoilureitti, jossa lankkupolku kulkee avoimen niityn laitaa. Maristonpakkojen reittejä on kestävöity viime vuosina mm. portailla ja kulkua on pyritty ohjaamaan herkimpien kohteiden ohi.
Maristonpakat on Kalajoen lounaispuolella sijaitsevaan laajaan harjualueeseen liittyvä ranta- ja tuulikerrostumien geologisesti arvokas yhdistelmämuodostuma. Alue on muodostunut, kun harjun noustua merenpinnan yläpuolelle aallokko kuljetti hiekkaa sen etelä- ja pohjoisrinteille sekä lähiympäristöön. Maan kohotessa alueelle muodostui allekkaisia rantavalleja. Näiden rantavallien kohottua aallokon ulottumattomiin tuuli kuljetti valleista irronnutta hiekkaa ja alueelle syntyi dyynikumpuja ja kaarenmuotoisista dyyneistä koostuvia kumpu-ja selännejonoja sekä muodostuman keskiosiin heikosti kehittynyttä dyyniverkostoa. (osa Maristonpakkojen Natura 2000-alueen kuvauksesta)