Kaksi yötä karhukojussa

17.7.2017 | kuvablogi, linnut, uutiset

Osallistuin heinäkuun puolivälissä Pohjoisen Luontokuvaajat ry:n (POLKU) järjestämälle karhukuvausreissulle Kuhmon Vartiukseen, Wild Brown Bear‘in kuvauskojuille. Aiemmin olin kertaalleen käynyt kuvaamassa karhuja Martinselkosen eräkeskuksen kojuilla Kuhmossa, mutta tästäkin reissusta oli kulunut aikaa jo sen seitsemän vuotta. Oli siis jo aikakin ottaa uusiksi!

Tällä kertaa vietimme kojuissa kaksi yötä, joten erilaisia tilanteita tulisi riittämiin, minkä lisäksi molemmille öille pystyi vaihtamaan kojua ja kuvausympäristöä. Molempina öinä paikalla vieraili kolme eri karhua, joista yksi oli iso uros ja kaksi ylivuotisia pentuja. Karhut juoksivat syöttipiilot läpi harmittavan pikaisesti, ja pysyivät poissa lähes koko loppu ajan. Ensin piiloille ilmestyi alkuyöstä uroskarhu, jonka jälkeen ylivuotiset pennut kiersivät samat paikat omassa tahdissaan myöhemmin yöllä. Karhujen liikehdintä oli välillä niin hiljaista, että kojussa oli aikaa myös kuvata maisemia ja paikalla käyneitä lintuja. Ihmeellistä oli huomata kuinka paljon sama maisema voikin vaihtua valaistusolosuhteiltaan auringonlaskusta auringonnousuun läpi usvaisen yön! Yönselässä ja aamulla myös ahmat kiersivät piiloja makupalojen toivossa.

Maisemat ja valot sattuivat reissulla todella komeiksi, mutta harmittavasti ne pääesiintyjät puuttuivat juuri niistä parhaimmista maisemista. Se on toki valokuvauksen – ja erityisesti kojukuvauksen suola – että sitä oikeaa ja omassa päässä olevaa kuvaa pitää kytätä useampana yönä. Vaikka sainkin reissulta todella monta hyvää ruutua, niin juuri sitä Oikeaa ja paikalla mietittyä Ruutua ei näistä nyt tullut…

Eiköhän ne seuraavat yöt karhukojussa tule sitten varattua jo viimeistään ensi vuonna tämän kokemuksen jälkeen! Sen verran hienoja kuvia ja kokemuksia näillä paikoilla on tarjota, sekä kojussa kyttäämisen jännitys jo itsessään saa suunnittelemaan jo seuraavaa reissua!

Uutta kuvablogissa

Lumo Light Festival Oulu

Lumo Light Festival Oulu

Lumo Light Festival Oulu on muodostunut viime vuosina erittäin suosituksi alkutalven tapahtumaksi Oulussa. Yhdistäähän tapahtuma uudelta tuoksahtavaa taidetta ja valoa syksyn pimeimpään hetkeen. Vuosien saatossa tapahtumassa on nähty monenlaisia hienoja teoksia, jotka...

Arktisen rannikon kuvia -valokuvanäyttely

Arktisen rannikon kuvia -valokuvanäyttely

Lauantaina 27.11.2021 avautui Kalajoella Kohtaamispaikka Loiston Galleria Loistossa ensimmäinen valokuvanäyttelyni. Näyttelyn nimi on Arktisen rannikon kuvia ja teema esittelee Kalajoen rantojen vähemmän tunnettua vuodenaikaa. Näyttely on esillä huhtikuun 2022 loppuun...

Kalajoen maastopalo

Kalajoen maastopalo

Kalajoen Raution kylän läheisyydessä koettiin heinäkuun lopussa valtavan suuri maastopalo. Kyseessä oli yksi viime vuosikymmenien suurimmista maastopaloista koko Suomessa. Yhteensä metsää ehti pala reilusti yli 300 hehtaaria, ennenkuin palo saatiin hallintaan....