Kevään odotusta

4.4.2018 | ilmakuvaus, kuvablogi, linnut, lintuharrastus

Huhtikuun alussa – pääsiäisen aikaan – Perämeri on edelleen tiukasti jäässä, ja kevät odottaa tuloaan. Maaliskuu olikin vuosituhannen kylmin, ja talvi lumisin vuosikausiin. Tästä huolimatta kevät tekee tuloaan – hiljaa, mutta varmasti. Muuttolinnuista näillä seuduilla ensimmäisiä olivat mustavarikset, laulujoutsenet ja merihanhet. Näistä Kalajoella näkyi laulujoutsenia sekä merkkejä merihanhista. Oheiset kuvat on otettu Kalajoella pääsiäisenä 2018, kun todellisesta keväästä vasta haaveillaan. Ulkoiluilmat ja olosuhteet ovat silti parhammillaan!

Uutta kuvablogissa

Lumo Light Festival Oulu

Lumo Light Festival Oulu

Lumo Light Festival Oulu on muodostunut viime vuosina erittäin suosituksi alkutalven tapahtumaksi Oulussa. Yhdistäähän tapahtuma uudelta tuoksahtavaa taidetta ja valoa syksyn pimeimpään hetkeen. Vuosien saatossa tapahtumassa on nähty monenlaisia hienoja teoksia, jotka...

Arktisen rannikon kuvia -valokuvanäyttely

Arktisen rannikon kuvia -valokuvanäyttely

Lauantaina 27.11.2021 avautui Kalajoella Kohtaamispaikka Loiston Galleria Loistossa ensimmäinen valokuvanäyttelyni. Näyttelyn nimi on Arktisen rannikon kuvia ja teema esittelee Kalajoen rantojen vähemmän tunnettua vuodenaikaa. Näyttely on esillä huhtikuun 2022 loppuun...

Kalajoen maastopalo

Kalajoen maastopalo

Kalajoen Raution kylän läheisyydessä koettiin heinäkuun lopussa valtavan suuri maastopalo. Kyseessä oli yksi viime vuosikymmenien suurimmista maastopaloista koko Suomessa. Yhteensä metsää ehti pala reilusti yli 300 hehtaaria, ennenkuin palo saatiin hallintaan....