Joulun ja uuden vuoden välipäivinä kävin kuvaamassa Oulussa marjalintuja, joita löytyi vielä melko runsaasti eri puolilta kaupunkia. Myös pihlajat notkuvat vielä marjoista, ja puissa oli todella komeasti lunta. Linnut putsaavat pihlajia marjoista kovaa kyytiä: lajeissa enemmistönä ovat tilhi, räkättirastas ja taviokuurna. Joillakin Oulun suuremmilla parkkipaikoilla linnut ovat niin tottuneita ihmisiin ja liikkeeseen, että niitä pääsee kuvaamaan todella helposti. Oulunseudulla ei vain ole näkynyt aurinkoa pitkään aikaan, joten kuvaamisessa on joutunut tyytymään pilvisen talvipäivän vähään valoon ja korkeisiin ISOihin.
Lumo Light Festival Oulu
Lumo Light Festival Oulu on muodostunut viime vuosina erittäin suosituksi alkutalven tapahtumaksi Oulussa. Yhdistäähän tapahtuma uudelta tuoksahtavaa taidetta ja valoa syksyn pimeimpään hetkeen. Vuosien saatossa tapahtumassa on nähty monenlaisia hienoja teoksia, jotka...