Mahtava Soiperoinen

5.9.2018 | ilmakuvaus, kuvablogi, linnut, retkellä

Soiperoinen sijoittuu Taivalkosken pohjoispuolella aivan Syötteen kansallispuiston välittömään läheisyyteen. Alue kooskuu kapeasta ja teräväharjaisesta Soiperoharjusta sekä kirkasvetisistä ja pohjavesivaikutteisista Rääpysjärvestä ja Soiperoisen järvestä. Alueella on myös useampia pienempiä lampia ja alueen viereen sijoittuu pieni Kutinjoki. Soiperoinen on tunnettu hiljaisuudesta ja erikoisesta, erämaisesta luonnostaan. Alueella on grillikatoksia ja laavuja sekä kaksi lyhyttä luontopolkua (Soiperoisenpolku 3,3 km ja Poromyhkän polku 1,5 km), joten se on suosittu päiväretkikohde.

Itse kävin tällä hienolla paikalla ensimmäistä kertaa elokuun lopulla, samalla reissulla kun kiipesimme Pyhityksen päälle. Soiperoisen alueella näkyi runsaasti jääkauden merkkejä, ja kuvattavaa löytyi sekä ilmasta että maanpinnan tasolta. Tännekin täytyy palata vielä joskun uudemman kerran…

 

Uutta kuvablogissa

Talvikojuilua Kuhmossa

Talvikojuilua Kuhmossa

Helmikuun lopulla oli vuorossa Pohjoisen Luontokuvaajien (POLKU) kuvausreissu Kuhmon petokojuille Lassi Rautiaisen vieraaksi (WildLife Safaris Finland). Reissun päätavoitteena oli kuvata susia talvimaisemassa, mutta Lassi kertoi meille heti alussa, että aiemmin...

Talvikuvausretki Kuusamoon

Talvikuvausretki Kuusamoon

Marraskuussa kävin pitkästä aikaa Kuusamossa kuvausretkellä, mutta silloinen harmaa ja lumeton maisema ei oikein innostanut, vaikka kojuilla riittikin hyvin kuvattavaa. Helmikuussa pääsin tekemään uuden reissun - nyt kunnollisen talven aikaan. Ja voi että, Kuusamo on...

Oulu by Night

Oulu by Night

Yömaisemia vanhaan kotikaupunkiin - Ouluun. Aina ei tosiaankaan tarvitse lähteä niin sanotusti "merta edemmäs kalaan", jotta saa otettua tämmöisiä komeita kaupunkimaisemia yöllä. Monista suurkaupungeista näkee hienoja Skyline- ja NightScape -kuvia ja minullakin niitä...