Merenkurkun saaristo on Suomen ainoa UNESCON maailmanperintökohteiden joukkoon liitetty luontoalue. Alueella ovat selkeästi nähtävissä sekä maankohoamisen muovaama maisema että jäätikön jäljet. Alueella on huomattavia luontoarvoja ja geologisia arvoja, joten sen UNESCO-status on vähintäänkin ansaittu.
Minä kävin kesäkuun alkupuolella päiväreissulla Merenkurkun sisäsaaristossa. Päivä oli komea ja helteinen – ja maisema loisti kilpaa hienon ulkoilusään kanssa. Alue oli todella hieno ja luonnontilainen myös maanpinnalta, mutta ilmasta käsin maisema avautui ihan uudella tavalla, ja esimerkiksi De Geer -moreenit ja muut maaston muodot pääsivät oikeuksiinsa. Alueen metsät olivat komeaa maannousemarannikon luonnonmetsää, jossa oli myös mm. valkoselkätikalle soveltuvaa vanhaa ja lahoa lehtipuustoa. Valkoselkätikka olikin minua vastaanottamassa ensimmäisessä kohdassa, jossa pääsin metsäpolulta rannalle. Alueen ranraniityt olivat melko kapeita ja hyvin ruovikoituneita, joten kahlaajalajisto oli vähäistä. Evästauon pidin yhden niemen kärjessä kultarinnan säestäessä taustalla ja merikotkien kiljuessa pesällään etäämmällä. Rannoilla ja avoimissa metsissä oli lennossa erittäin runsaasti korentoja, joista kuviin osuivat ainakin ruskohukankorento, merisinikorennon naaraita sekä tytönkorentoja. Korentojen kauhu eli nuolihaukkapari varoitteli kiivaasti pesänsä lähistöllä.
Erittäin hieno paikka ja kiva päiväretki. Täällä olisi mukava käydä uudestaankin.
Samalla reissulla kävin kuvaamassa myös Svedjehamnin ja Raippaluodon sillan maisemia.