Mustatiiroja

4.6.2019 | kuvablogi, linnut, lintuharrastus, retkellä

Mustatiira on hieno ja harvalukuinen tiiralaji, joita pääsee näkemään vain muutamalla rehevällä järvellä Suomessa. Mustatiira on pesinyt Suomessa 1960-luvulta alkaen, jonka jälkeen kanta on kasvanut hitaasti. Nykyisin mustatiiroja pesii Suomessa arviolta noin 30 paria, ja parhaat pesimäjärvet sijoittuvat Suomenselän ja Pohjanmaan alueelle (lähde: Suomen lintuatlas). Pohjois-Pohjanmaalla mustatiira oli aiemmin säännöllinen pesimälaji. Niitä pesi useita pareja yhdellä rehevällä sisämaan järvellä, mutta laji katosi jostain syystä alueen pesimälinnustosta 2000-luvun alussa.

Minä pääsin kuvaamaan saalistelevia mustatiiroja Lapualla, jossa niitä oli hienosti kuvattavissa yhdellä rehevällä järvellä. Alueen kortteikoissa saalisteli ainakin neljä paria mustatiiroja. Kova keskipäivän valo ja kameran automaattitarkennuksen saahaminen vaikeuttivat tekemistä, mutta olipahan pitkästä aikaa mukava seurata ja kuunnella lähietäisyydeltä näitä hienoja lintuja.

Uutta kuvablogissa

Lumo Light Festival Oulu

Lumo Light Festival Oulu

Lumo Light Festival Oulu on muodostunut viime vuosina erittäin suosituksi alkutalven tapahtumaksi Oulussa. Yhdistäähän tapahtuma uudelta tuoksahtavaa taidetta ja valoa syksyn pimeimpään hetkeen. Vuosien saatossa tapahtumassa on nähty monenlaisia hienoja teoksia, jotka...

Arktisen rannikon kuvia -valokuvanäyttely

Arktisen rannikon kuvia -valokuvanäyttely

Lauantaina 27.11.2021 avautui Kalajoella Kohtaamispaikka Loiston Galleria Loistossa ensimmäinen valokuvanäyttelyni. Näyttelyn nimi on Arktisen rannikon kuvia ja teema esittelee Kalajoen rantojen vähemmän tunnettua vuodenaikaa. Näyttely on esillä huhtikuun 2022 loppuun...

Kalajoen maastopalo

Kalajoen maastopalo

Kalajoen Raution kylän läheisyydessä koettiin heinäkuun lopussa valtavan suuri maastopalo. Kyseessä oli yksi viime vuosikymmenien suurimmista maastopaloista koko Suomessa. Yhteensä metsää ehti pala reilusti yli 300 hehtaaria, ennenkuin palo saatiin hallintaan....