Kävin tänään töiden puolesta pikavisiitin itärajalla, kiertämässä Kuhmon Jonkerinjärven. Mielenkiintoinen komennus, ja vaihtelua tähän tuttuun maastoon. Taisipa tuo olla samalla myös vuoden viimeinen maastopäivä. Päivä sattui harmikseni olemaan todella harmaa ja pimeä, sumuntuhruinen. Yöllä oli satanut räntääkin, mikä oli todella kivaa, kun alla oli kuitenkin vielä kesärenkaat. Aamun ajomatkan varrella näin Nurmeksentien viereisellä pellolla kuitenkin lauman metsäpeuroja.
Jonkerin järvi sijoittuu Kuhmon kunnan kaakkoisosaan, ja järveä kiertävä tie sivuaa rajavyöhykettä. Todella erämaisesta paikasta on siis kyse, mutta valitettavasti nykymetsätalous on pilannut täysin tämänkin muuten niin hienon järven maisemat aivan kokonaan. Joka puolella on eri ikäisiä taimikoita, avohakkuita ja tylsännäköisiä puupeltoja. Järven yhdellä kulmalla on vielä pieni ja kapea suikale luonnontilaista varttunutta havumetsää, joka kasvaa pääosin komeaa naavaista kuusikkoa. Sekapuuna ja ylispuina on järeitä mäntyjä sekä joitain järeämpiä koivuja ja haapoja. Tuulenkaatoja ja maapuuta on runsaasti, lahopuuta ja kolopuita vähemmän. Paikalle mennessäni tiellä oli todella suurikokoinen ukkometso, joka hädintuskin antoi kuvata itsensä autosta. Parhaimmista kuusikoista löytyi mm. useita pyitä, palokärki, runsaasti pohjantikan syönnöksiä sekä töyhtötiainen. Myös liito-oravasta näkyi merkkejä, kun muutamien järeiden kuusten ja haapojen alta löytyi lehtikarikkeen seasta vanhoja papanakasoja.
Järven kaakkoisosaan sijoittuu hieno ja laaja luhta-alue. Järven kaakkoispuolella järveä kiertävä tie kulkee rajavyöhykettä pitkin, missä tiellä oli kolme karhunpaskaa sekä ilmeiset suden jäljet hiekassa. Rajahyöhykkeeltä kuului metsäkoneen ääniä. Järven länsipuolella majava oli padonnut järveen laskevan suuremman laskuojan.
Vielä takaisin kotiin ajellessa juuri Sotkamon puolella, Ontojoella, päivysti hiiripöllö pellonvieruskuusen latvassa.
