Pohjois-Intia 2010: ihmiset, kulttuuri ja liikenne

15.2.2010 | matkalla

Todella upea luonto luo mielenkiintoisen kontrastin muuhun intialaiseen elämänmenoon. Ihmisiä on runsaasti ja kaikkialla, roskia on paljon ja länsimaisittain katsottuna asumukset, ajoneuvot ja vaatteet ovat aika kurjan näköisiä. Väestössä kiinnitti erityisesti huomiota nuorten ikäluokkien suuri määrä, vanhuksia näkyi hyvin harvassa ja valtaosa liikkeellä olleista ihmisistä oli miehiä. Naiset olivat pääosin omissa askareissaan muualla. Länsimaisina olimme jatkuvasti paikallisten ihmettelyn kohteena, ja lapset huusivat tata-tervehdyksiään kaikkialla.

Intialainen liikenne on myös todella hurjaa, eikä sinne ole tottumattomalla mitään asiaa. Moottoritien vasenta laitaa tai keskiviivaa kulkiessa matkavauhti oli usein vain 60 km/h, ja kaupunkien läpi mentäessä kuljettiin lähes kävelyvauhtia. Liikenteessä saattoi tulla vastaan lähes mitä vain, kameleista ja apinoista polkupyöriin ja ylitäysiin kuorma-autoihin. Intialainen kuski tietää kyllä todella hyvin autonsa ulottuvuudet, ja tarvitseekin onnistuneeseen matkaan rutkasti onnea ja huumoria.

Uutta kuvablogissa

Lumo Light Festival Oulu

Lumo Light Festival Oulu

Lumo Light Festival Oulu on muodostunut viime vuosina erittäin suosituksi alkutalven tapahtumaksi Oulussa. Yhdistäähän tapahtuma uudelta tuoksahtavaa taidetta ja valoa syksyn pimeimpään hetkeen. Vuosien saatossa tapahtumassa on nähty monenlaisia hienoja teoksia, jotka...

Arktisen rannikon kuvia -valokuvanäyttely

Arktisen rannikon kuvia -valokuvanäyttely

Lauantaina 27.11.2021 avautui Kalajoella Kohtaamispaikka Loiston Galleria Loistossa ensimmäinen valokuvanäyttelyni. Näyttelyn nimi on Arktisen rannikon kuvia ja teema esittelee Kalajoen rantojen vähemmän tunnettua vuodenaikaa. Näyttely on esillä huhtikuun 2022 loppuun...

Kalajoen maastopalo

Kalajoen maastopalo

Kalajoen Raution kylän läheisyydessä koettiin heinäkuun lopussa valtavan suuri maastopalo. Kyseessä oli yksi viime vuosikymmenien suurimmista maastopaloista koko Suomessa. Yhteensä metsää ehti pala reilusti yli 300 hehtaaria, ennenkuin palo saatiin hallintaan....