Puoli tuntia Kirkkosalmella

25.4.2010 | kuvablogi, linnut

Vietin sunnuntaina 25.5. puolituntisen kuvaten vesilintuja Hailuodon Kirkkosalmella. Uuden sillan kohdilla kävi sen verran kova virta, että edes pakkasyö ei ollut onnistunut sulaa jäädyttämään. Menin istuksimaan sillan kupeeseen, mistä pääsin hyvin kuvaamaan sulan elämää lintuja häiritsemättä. Tarvoitteena oli saada kuvia nokikanojen kahinoista, mutta valitettavan vähälle ne jäivät ja tapahtuivat aina sulan perimmäisessä nurkassa. Alla on pieni otos tuon puolituntisen kuvista.

NokikanaNokikanaNokikanaNokikanaSinisorsaNokikanaNokikanaTelkkäVästäräkkiKiuruRuskosuohaukkaTelkkäMerihanhiTelkkä

Uutta kuvablogissa

Lumo Light Festival Oulu

Lumo Light Festival Oulu

Lumo Light Festival Oulu on muodostunut viime vuosina erittäin suosituksi alkutalven tapahtumaksi Oulussa. Yhdistäähän tapahtuma uudelta tuoksahtavaa taidetta ja valoa syksyn pimeimpään hetkeen. Vuosien saatossa tapahtumassa on nähty monenlaisia hienoja teoksia, jotka...

Arktisen rannikon kuvia -valokuvanäyttely

Arktisen rannikon kuvia -valokuvanäyttely

Lauantaina 27.11.2021 avautui Kalajoella Kohtaamispaikka Loiston Galleria Loistossa ensimmäinen valokuvanäyttelyni. Näyttelyn nimi on Arktisen rannikon kuvia ja teema esittelee Kalajoen rantojen vähemmän tunnettua vuodenaikaa. Näyttely on esillä huhtikuun 2022 loppuun...

Kalajoen maastopalo

Kalajoen maastopalo

Kalajoen Raution kylän läheisyydessä koettiin heinäkuun lopussa valtavan suuri maastopalo. Kyseessä oli yksi viime vuosikymmenien suurimmista maastopaloista koko Suomessa. Yhteensä metsää ehti pala reilusti yli 300 hehtaaria, ennenkuin palo saatiin hallintaan....