Räkättirastas

13.10.2010 | kuvablogi, linnut

Räkättirastas (Turdus pilaris) eli räksä on syksyn toinen pihlajanmarjoja hyödyntävä massalaji tilhen lisäksi. Räksiäkin on ollut tuossa ikkunan alla sadoittain ja hieman laajemmalla alueella useampi tuhat lintua. Rastasparvisssa on vähemmissä määrin myös punakylkirastaita sekä muutamia laulurastaita. Nopeasti pihlajat tyhjenee näidenkin käsittelyssä, mutta onneksi marjoja riitti tänä vuonna myös tilhien massoille.

Räksät ovat tilhistä poiketen vaikeita kuvattavia, koska ne ovat huomattavasti tilheä epäluuloisempia eivätkä siten päästä kuvaajaa kovinkaan lähelle. Lentokuvien yrittämisen kannalta räksä on kuitenkin helpompi, koska sen lento on hieman rauhallisempaa kuin tilhellä. Tästäkin huolimatta onnistumisprosentti lentokuvissa oli aika surkea…

Uutta kuvablogissa

Lumo Light Festival Oulu

Lumo Light Festival Oulu

Lumo Light Festival Oulu on muodostunut viime vuosina erittäin suosituksi alkutalven tapahtumaksi Oulussa. Yhdistäähän tapahtuma uudelta tuoksahtavaa taidetta ja valoa syksyn pimeimpään hetkeen. Vuosien saatossa tapahtumassa on nähty monenlaisia hienoja teoksia, jotka...

Arktisen rannikon kuvia -valokuvanäyttely

Arktisen rannikon kuvia -valokuvanäyttely

Lauantaina 27.11.2021 avautui Kalajoella Kohtaamispaikka Loiston Galleria Loistossa ensimmäinen valokuvanäyttelyni. Näyttelyn nimi on Arktisen rannikon kuvia ja teema esittelee Kalajoen rantojen vähemmän tunnettua vuodenaikaa. Näyttely on esillä huhtikuun 2022 loppuun...

Kalajoen maastopalo

Kalajoen maastopalo

Kalajoen Raution kylän läheisyydessä koettiin heinäkuun lopussa valtavan suuri maastopalo. Kyseessä oli yksi viime vuosikymmenien suurimmista maastopaloista koko Suomessa. Yhteensä metsää ehti pala reilusti yli 300 hehtaaria, ennenkuin palo saatiin hallintaan....