Revontulikauden avaus

25.8.2016 | kuvablogi

Revontulikauden avaus tapahtui melkoisella voimalla ympäri Suomen – harmittavasti itse olin tuolloin paksun sumupilven alla, eikä kuvaamista siten voinut ajatellakaan. Onnekseni seuraavanakin yönä loimotti edes jonkun verran, vaikkakin melko himmeästi, mutta ajoittain revontulet olivat kyllä melko aktiivisia. Valot olivat kokonaisuudessaan hyvin mielenkiintoisia, koska toisaalla näkyi vielä laskevan auringon kajo, toisaalla nouseva kuu ja niiden välissä revontulia. Mikäpä siinä oli kuvailla viirupöllön huudellessa taustalla.

Uutta kuvablogissa

Lumo Light Festival Oulu

Lumo Light Festival Oulu

Lumo Light Festival Oulu on muodostunut viime vuosina erittäin suosituksi alkutalven tapahtumaksi Oulussa. Yhdistäähän tapahtuma uudelta tuoksahtavaa taidetta ja valoa syksyn pimeimpään hetkeen. Vuosien saatossa tapahtumassa on nähty monenlaisia hienoja teoksia, jotka...

Arktisen rannikon kuvia -valokuvanäyttely

Arktisen rannikon kuvia -valokuvanäyttely

Lauantaina 27.11.2021 avautui Kalajoella Kohtaamispaikka Loiston Galleria Loistossa ensimmäinen valokuvanäyttelyni. Näyttelyn nimi on Arktisen rannikon kuvia ja teema esittelee Kalajoen rantojen vähemmän tunnettua vuodenaikaa. Näyttely on esillä huhtikuun 2022 loppuun...

Kalajoen maastopalo

Kalajoen maastopalo

Kalajoen Raution kylän läheisyydessä koettiin heinäkuun lopussa valtavan suuri maastopalo. Kyseessä oli yksi viime vuosikymmenien suurimmista maastopaloista koko Suomessa. Yhteensä metsää ehti pala reilusti yli 300 hehtaaria, ennenkuin palo saatiin hallintaan....