Merenkurkun sisäsaaristossa

Merenkurkun sisäsaaristossa

Merenkurkun saaristo on Suomen ainoa UNESCON maailmanperintökohteiden joukkoon liitetty luontoalue. Alueella ovat selkeästi nähtävissä sekä maankohoamisen muovaama maisema että jäätikön jäljet. Alueella on huomattavia luontoarvoja ja geologisia arvoja, joten sen...
Lestijärven maisemissa

Lestijärven maisemissa

Olen tänä kesänä käynyt Lestijärvellä kaksi viikon mittaista työkeikkaa. Alue oli minulle ennestään täysin tuntematonta, joten pientä tutkimusmatkan tuntua tässä oli ilmassa. Mitään kovi...
Syksyn hyönteisiä

Syksyn hyönteisiä

Viime aikoina on vielä ollut hyönteisiä liikkeellä aivan kohtalaisesti. Etenkin neitoperhosia tuntuu olevan Kalajoen ja Oulun alueella aika runsaasti. Myös suruvaippoja sekä liuskeperhosia näkee aika yleisesti. Myös...
Haapaperhosia vaelluksella

Haapaperhosia vaelluksella

Haapaperhoset ovat tänä vuonna vaeltaneet ennätysmäisen runsaina tänne Pohjois-Suomeen. Itsekin kävin etsimässä lajin kuvattavaksi, koska en ole aiemmin lajia missään havainnut. Nämä haapaperhoset on kuvattu kalajokisen metsäautotien varrella. Samaisella tienpätkällä...
Neidonkorentojen valtakunnassa

Neidonkorentojen valtakunnassa

Pudasjärven Livojoen kierroksella kesäkuun lopussa näkyi satoja – tai varmaan tuhansia – neidonkorentoja (Calopteryx virgo). Korennot parveilivat helteisen sään voimalla kaikkialla jokivarressa ja sen rantametsissä....