Menestystä Vuoden luontokuvat 2018 -kisassa

posted in: kuvablogi, uutiset | 0

Vuoden luontokuvat 2018 -kisa oli osaltani menestyksekkäin kuvakisa, mihin olen osallistunut. Tähän mennessä. Toki kisoja ja osallistumiskertojakin on aika vähän, koska kisakuvan ottaminen ei kuitenkaan ole kuvausharrastukseni tavoite. Toki hyvän ja kisoihin kelpaavan kuvan saaminen aina lämmittää mieltä. Vuoden 2018 … Continued

Auringonlasku Kalajoen rannoilla

posted in: kuvablogi | 0

Huhtikuun viimeisen perjantain auringonlasku Kalajoen rannoilla oli harvinaisen komea. Meri oli täysin tyyni, ja rannoilla oli vielä jonkin verran jäitä. Rannoilla oli myös lintuja, joita pääsi kuvaamaan jäisellä merellä auringonlaskua vasten. Auringon laskiessa lähes täysi kuu alkoi loistaa taivaalla.

Kevään odotusta

Huhtikuun alussa – pääsiäisen aikaan – Perämeri on edelleen tiukasti jäässä, ja kevät odottaa tuloaan. Maaliskuu olikin vuosituhannen kylmin, ja talvi lumisin vuosikausiin. Tästä huolimatta kevät tekee tuloaan – hiljaa, mutta varmasti. Muuttolinnuista näillä seuduilla ensimmäisiä olivat mustavarikset, laulujoutsenet ja … Continued

Kuvausvuosi 2017

Kuvablogini yhdeksäs vuosi on ohi, ja alla on joukko vuoden valikoituja kuvia. Vuosi 2018 tulee olemaan kymmenes vuosi – ja sen kunniaksi koitan pitää sivuston päivitystahdin samalla hyvällä tasolla, jolle pääsin vuonna 2017. Kaikkihan tietysti riippuu kuvauskohteiden ja hyvien ruutujen … Continued

Maakallaan!

Syyskuun lopulla kävin toistamiseen Keski-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen (KPLY) järjestämällä retkellä Kalajoen Maakallassa. Retki on ollut perinteisesti osa yhistyksen järjestämää Kalajoen OctoBirdFestiä. Tällä kertaa retki osui tyynelle ja pilviselle, itätuuliselle päivälle. Saaressa oli jälleen todella paljon lintuja, ja maisemat olivat komeita … Continued

Kuvauksellinen vuorokausi Kalajoella

Syyskuun viimeisen viikon aloittanut vuorokausi Kalajoella oli todella monipuolinen valoiltaan ja sääolosuhteiltaan! Kuvaajalla riitti kiirettä koko päivän ajan. Suomen yläpuolelle parkkeerannut korkeapaine mahdollisti pitkästä aikaa kunnon yökuvaukset, koska pilvistä ei ollut tietoakaan ja tähtitaivas loisti kirkkaana. Tätä edesauttoi myös pieni uudenkuun … Continued

Elokuun valotuksia

posted in: kuvablogi | 0

Elokuu on mielenkiintoinen ja monimuotoinen kuukausi luontokuvaajan vuodenkierrossa. Kuun alussa on vielä hyvin kesän tuntua, vaikka yöt alkavatkin jo pimenemään, ja loppukuusta luonto valmistautuu kiireellä syksyyn sekä tulevaan talveen. Lintujen syysmuutto käynnistyy kunnolla, ja joka puolella näkyy muuttomatkaan valmistautuvia vanhoja … Continued

Hytymaljakkaita

posted in: kuvablogi | 0

Toukokuussa uutisoitiin monella taholla, että sienitutkijat olivat etsintäkuuluttaneet hytymaljakas-sienen (Sarcosoma globosum). Hytymaljakas etsintäkuulutettiin lähinnä siksi, että harvinaisen sienen levinneisyyttä ja yleisyyttä Suomessa haluttiin selvittää tarkemmin. Tutkijat kaipaavat havaintoja sienestä sen levinneisyyden selvittämiseksi. Hytymaljakasta löytyy parhaiten kalkkivaikutteisista, paksun sammalpeitteen peittämistä kuusikoista … Continued