Lisää lapinpöllöjä

Lisää lapinpöllöjä

Oulunsalon Salonpään lapinpöllöt äityivät poseeraamaan kuvaajille oikein kunnolla maaliskuun aikana. Paikalla oli kuvaajien iloksi useita tapahtumia ja lintuja, joita havaittiin enimmillään kolmekin samalla peltoaukealla. Lapinpöllöt näyttivät myös saavan saalista...
Lapinpöllöjä

Lapinpöllöjä

Oulun Salonpään pelloilla on havaittu useampia lapinpöllöjä jo tammikuulta saakka. Paikalla on havaittu enimmillään kolme yksilöä yhtä aikaa, mutta huhuja on myös neljästä linnusta. Huonoina myyrävuosina merkittävää on myös, että lintujen on myös nähty saalistavan...
Tinttistudiossa

Tinttistudiossa

Helmikuussa kävin muutamana aurinkoisena päivänä kuvailemassa Oulun Hietasaaren ja Hiirosen yleisillä ruokinnoilla viihtyviä tiaisia. Oheisissa kuvissa esiintyvät kaikki kotoiset tiaisemme: talitiainen, sinitiainen,...
Tammikuun valoissa

Tammikuun valoissa

Tammikuun aikana kerkesin tehdä vain yhden ainoan kuvausreissun, mutta onneksi päiväksi valikoitui yksi kuukauden hienoimmista talvipäivistä. Valoa riitti, eikä pakkastakaan ollut kuin muutamia asteita, mikä onkin...