Hong Kong on paljon muutakin kuin prameaa kaupunkielämää ja loputtomia ihmismassoja. Sieltä löytyy myös hienoja puistoja sekä runsaasti erilaisia patikointimahdollisuuksia vuorilta ja rannoilta. Voipa siellä viettää ihan rantalomaakin suurkaupungista mitään tietämättä.
Tämä (3.-10.3.2018) oli meille toinen reissu kaupunkiin, jonka vuoksi tällä kertaa ei enää tarvinnut juosta kaikkien nähtävyyksien perässä. Lisäksi kaupungissa liikkuminen ja oleminen oli tuttua jo edelliseltä reissultamme (alkuvuosi 2016), joten perusasioiden opetteluunkaan ei mennyt tällä kertaa yhtään ylimääräistä aikaa. Tällä kertaa oli tarkoitus ottaa loma rauhallisemmin ja käydä katselemassa kaupunkia myös hieman eri näkövinkkelistä, josta se ehkä normaalisti on totuttu näkemään. Reissun kohokohtia olivat mm. Lugard Roadin kävelyreissu Victoria Peakin ympäri, Dragons Back (9,5 km) vaellusreissu sekä Hong Kongin saaren eteläosien rannoilla ja pikkukaupungeissa ajan viettäminen. Tälläkin kertaa tuli syötyä hyvin – joka myös kuului suunnitelmiin. Ja pitihän niitä turistihommiakin vähän vielä kokeilla.
Tuossa kaupungissa riittäisi vielä nähtävää ja koettavaa kolmannellekin reissulle – jos sellaista tulee enää tehtyä. Se olisi kyllä mielenkiintoinen esimerkiksi kymmenen vuoden päästä, jolloin näkisi miten tuollainen kaupunki on kehittynyt…
-
Finnairin siivin kohteeseen
-
Jossain Kiinan taivaalla
-
Hong Kong Skyline illan hämyssä
-
Kowloon Parkin vehreyttä
-
Yöhaikara Kowloon Parkissa
-
Kowloon Park
-
China Hong Kong City
-
Selfietime!
-
West Kowloonin uudempaa kulmaa ja International Commerce Centre (ICC), 484 m
-
Hong Kong Skyline
-
Yksi keskeisistä metroasemista
-
Hong Kong Park
-
Hong Kong Parkia ympäröiviä pilvenpiirtäjiä
-
Edward Youde Aviary Hong Kong Parkissa
-
Emerald Dove Edward Youde Aviaryssa
-
Zebra Dove Edward Youde Aviaryssa
-
Central Government Offices
-
Hong Kong Skyline
-
Kowloonin puolen skyline
-
Starferryllä yli Victoria Harbourista takaisin Kowloonin puolelle
-
Starferry ja Hong Kong skyline auringon laskiessa
-
Oriental Magpie Robin Victoria Parkissa
-
Wan Chai Market
-
Wan Chai
-
Wan Chai
-
Victoria Harbour
-
Metroasemalla
-
Temple Street Night Market
-
Peak Towerin maksulliselta näköalatasanteelta voi kuvata Hong Kongin kaupunkiuvat myös tungeksivien turistien paljoudessa
-
Lugard Road on hieno patikointireitti, joka kiertää Victoria Peakin ja tarjoaa ilmaiseksi upean näköalan Hong Kongiin.
-
Lugard Road kulkee hienoissa metsissä, jonka takana häämöttää suurkaupunki
-
Maisemaa kohti Victoria Harbouria
-
Maisemaa kohti Victoria Harbouria
-
Paronaara yli Hong Kongin
-
Lugard Roadilla
-
Lugard Roadilla
-
Lugard Roadin eteläosasta (Harlech Road) avautuu maisema myös Hong Kongin saaren eteläpuolelle ja Lamman saarelle
-
Starferry
-
Centralin sivukaduilla poikkesimme maistelemaan Michelin tähdillä palkitun ravintolan dumblingeja
-
International Finance Centre (IFC), 415m
-
Metroasemalla
-
Maisemaa Dragons Back -vaelluksen alussa
-
Shek O Village on vaelluksen päätepiste
-
Big Wave Bay - matkaa rannalle vielä yli kuusi kilometriä
-
Suurkaupunki näyttäytyy myös vaellusreitin kaukaisimpiin osiin
-
Dragons Back
-
Maisemaa kohit Chai Wanin kaupunginosaa
-
Loppumatkan bambumetsikköä laskeuduttaessa kohti Big Wave Bayta
-
Big Wave Bay
-
Big Wave Bay
-
Yksi keskeisistä metroasemista - kotipysäkki
-
Ruuhkaa Centralin metroasemalla
-
Stanley on yksi Hong Kongin eteläpuolen viehättävimmistä kaupungeista
-
Stanley
-
Stanley
-
Stanlayn legendaarisessa Smugglers'inn pubissa piti käydä katsastamassa parin vuoden takaiset terveiset
-
Viimeisen illan valoshow maisemaravintolasta (37. kerros)
-
Hong Kongin saaren skyline iltavaloissa
-
K11 kauppakeskuksen kuvaus
-
Finnair ja Airbus A350 vie kotiin